Luostarisen ajatukset (KataBultti)

  Lumen taikaa Puhdas ja kuulas, valkoinen maa. Hauras ja hento, maa valkoisen vaipan yleensä saa. Laskeutuu alas hiutale hento, On lyhyt sen elämän lento. Valo lävistää kuulaat hiutaleet,  jää maahan jälki matkaajan askeleen. Vaan hetken on valkoinen maa, Hetken kulkijan taivalta seurata saa. Kun aamun tullen uusi pilvi verho peittää taivaan, laskeutuu askelten peittävä lumi. On matkaajan kuljettava uudelleen, ei seurata voi jälkiä eilisen. Valkosen lumen taikaan, hautautuu menneisyyden aikaan. Lumen peittämä maa, monet reitit sisäänsä kätkee.

MISSÄ ON SE ENTINEN ELÄMÄ     Katson suoraan silmiisi, näen kuinka katseesi on tyhjä. En pysty lukemaan ajatuksiasi,  en osaa ajatella mitä haluat. Tahdon ravistella sinua,  tahdon saada silmiisi eloa. Haluan saada sinut näkemään meidät, tahdon saada sinut ajattelemaan meitä. Miten kasvot voivat olla niin elottomat,  niin tyhjyyttä täynnä oleva katse, ajatukseton ilme. Eleesi on tunteeton,  kosketuksesi on pakonomainen. Vailla lämpöä ja vailla tunnetta, ei mitään merkkejä entisestä. Voitko koskettaa niin kuin ennen, tarttua kiinni niin kuin et koskaan haluaisi päästää irti. Voitko katsoa minua himoiten, tarttua kiinni niin kuin omistaisit minut. Rakastaa rajusti,  Katsoa hellästi, Omistaa pakonomaisesti.